Tähän nyt tuli muutama muuttuja. Uusi parisuhde, kasvukivut, muutto ja hupsista, nyt on sitten salamatkustaja mukana. Kaikki vuoden sisään. Melkoisen nopeaa toimintaa.. Mutta en valita, kaikkea muuta. Onhan tätä pitkän tuttavuuden aikana jo haluttukin, aikataulut vaan vähän muuttui. Tuleva isä on INNOISSAAN. Minä? Tällä hetkellä erittäin pahoinvoiva. Kaikella rakkaudella niille, joiden mielestä raskaus on elämän ihaninta aikaa, sanon vain tämän. Suksikaa kuuseen. Tässä ei ole mitään ihanaa. Turvottaa, kusettaa, mikään ei pysy sisällä (paitsi ehkä pakillinen Rapalan uistimia) ja pitkät päivät seisomatyössä ei nyt ainakaan kovin ruusuiseksi oloa tee. Neuvolassa käyty, lääkärissä käyty, kokeissa käyty, ravaa siellä ja ravaa täällä ja koita pysyä kartalla kaikesta valtavasta informaatiotulvasta mitä survotaan ovista ja ikkunoista. Tee näin, tee noin, älä missään olosuhteissa tee näin tai olet huono ihminen ja kelvoton vanhemmaksi.

Eikö neuvolantätien pitäisi olla jotenkin empaattisia olentoja? No meillä ei ainakaan ole. Ainakaan yhtään hyvää vinkkiä, kommenttia tai lausahdusta ei jaksa mieleen tulla. Miksi mistään ei löydy opusta, jossa puhutaan jostain muustakin kuin vaaleanpunaisista vaahtokarkkihattaraunelmista ja ihanasta odotuksesta? Miksi missään ei puhuta avoimesti tästä lievästä epävarmuudesta ja pelosta joka yön pimeinä tunteina kasvaa kohtuuttomiin sfääreihin? Miksi joka paikassa hyssytellään ja sanotaan että kyllä sä pärjäät. Miksi joka paikassa hyssytellään ja koitetaan sanoa ettei noin saa sanoa? Ei, en kadu. Kyllä, odotan ihan mielelläni tämän tyypin saapumista ulos yksiöstään, mutta miksi täytyisi olla hiljaa omista negatiivisista tuntemuksistaan? Miksei saa sanoa että tänään oli oikeasti paska päivä ja metrinen k*rpä töröttää keskellä otsaa?

Koen muutenkin olevani allerginen termeille "masuasukki" "rakkauspakkaus" ja ylipäätään kaikille fraaseille jotka pitävät sisällään kamalan sanan "masu." Suosin mieluummin termiä loinen (hyvänä päivänä vuokralainen) ja se ilmeisesti sitten kertoo minun olevan jo valmiiksi tuomittu, paska äidiksi valmistautuva eläjä ja kerrassaan sopimaton kasvattamaan lasta. No mitähän väliä sillä on millä nimellä tulevaa lastasi kutsut? Miksi ihmeessä odottavat äidit ovat niin helvetin herkkiä toisten odottavien äitien puheista liittyen heidän omiin tuntemuksiinsa, omaan mahaansa, omiin ajatuksiinsa?

Näihin tunnelmiin..

Ja kuinka mukavaa onkaan kotiin päästyä nakata kaikki ne kastuneet vaatteet pyykkiin, pestä koirat, jotka kyllä kummasti rakastavat rapakoissa ja mudassa pyörimistä, mutta luulevat kuolevansa puhtaasta vedestä ja shampoosta ja kun viimein tulee oma vuorosi päästä kuumaan suihkuun pakoon julmaa maailmaa, tsädäm! ja lämmin vesi päättää loppua. Siinä sitten hampaat kalisten ja sormet umpijäässä huuhtelet hoitoainetta hiuksistasi jääkylmällä vedellä. Rivitaloasuminen on erittäin kannattavaa.

Palatakseni näihin rakkaisiin nelijalkaisiin (ei niihin, joita pilkun jälkeen örveltää grillijonossa uhottuaan vähän väärälle tyypille ja näin ollen päästen asfaltin rakastavaan syleilyyn) jotka todellakin hullaantuvat mudasta, rapakoista, likaisista lumipenkoista ja naapurin vasta sulaneesta kukkapenkistä, tässä järjestyksessä. Ja kuinka ollakaan, nämä elikot, joista toinen ei koskaan hypi ihmisiä vasten ja toinen ei edes vielä kovin korkealle yletäkään, päättävät juuri tänään rakastaa sinua ja koko ympäröivää maailmaa vastaantulijoita ja naapurin autoja mukaan lukien hyppimällä vasten levittäen ihanaa törkyä joka paikkaan. Olisihan tämä ehkä voinut ollakin se päivä, jolloin se hihnan toisessa päässä heiluva nainen katoaakin ikuisiksi ajoiksi hylätäkseen nämä kovan onnen soturit. Toivottavasti kesä tulee ja pian..